Käytiin me sentään ulkoilemassakin. Usko pääsi puistoon juoksemaan kahden kaverin kanssa; ensin kaverina oli mäyräkoira uros ja hieman myöhemmin Usko sai kaveriksi lapinkoira tytön. Voi sitä vauhtia etenkin jälkimmäisen kanssa.

Harmi kyllä Uskolle sattui haaveri, kotiin päästessä huomasin pojalla haavan oikean etukäpälän polkuanturassa. :/ Johtui varmaankin pakkasesta, pitäisi kyllä ne tossut ostaa, pääsisi eroon myös toisesta ongelmasta nimeltä lumen tarttuminen. Leikkasin karvatkin lyhyemmiksi, mutta eipä tuosta tunnu paljoa apua olevan.

Päätökseni etten ota molempia mukaan samalla kertaa ei oikein pitänyt. Eilen suuntasin molemmat koirat mukanani kello neljän ruuhkassa konalaan rally-tokoilemaan. Ehkä järjestin nämä treenit liian lyhyellä varoitusajalla sillä paikalle tuli meidän lisäksemme vain Dimmu omistajineen. Noh, enemmän rata-aikaa meille.

Kamerakin oli taas mukana ja noista videoista taas näkee omat virheet melko hyvin. Pitäisi yrittää häivyttää kättä pois, nyt kumpikin seuraa melkolailla kättäni katsekontaktin sijaan. Myöskin palkkaamista pitäisi ruveta etenkin Uskolla vähentämään ja piilottaa namit vaikkapa taskuun; radan lopussa sitten kaivaa joku muhkea lihapulla palkkioksi hyvästä suorituksesta. Luulen että tuossa oli ongelma kisoissakin, Usko näki että ei namipussia vyötäröllä eikä makupaloja kädessä joten miksi kuunnella, ympärillä kun pyörii tuhat ja yksi mielenkiintoisempaa asiaa.

Nemo rally-tokoilee
Usko rally-tokoilee

Huomenna taas rally-tokoilemaan Uskon kanssa ja sunnuntaina agilitya Nemon kanssa kahden viikon tauon jälkeen. :)

Lunta! <3 Harmi vaan että lumi muuttui myöhemmin melkolailla loskaksi. :( Noh, tehtiin tänään kuitenkin mukava, noin 1,5h lenkki. Voi sitä riemua kun laskin pojat vapaaksi. Lumipallojen nappailu ja syöminenkin oli niin kivaa hommaa että Uskolta pääsi röyhtäys kotimatkalla, pieni ahmapallo. :}

Sitten viimeviikosta. Nemolle sattui haaveri keskiviikkona: pojun silmä rähmi, punoitti ja oli hieman turvoksissa. Eläinlääkäriin siis jossa diagnosoitiin sarveiskalvon haavauma eli todennäköisesti Usko on leikin ohella osunut kynnellään Nemon silmään. Saatiin sitten silmätipat ja antibiootit, alkuun piti tiputella 5-6 kertaa päivässä, mutta nyt viikon jälkeen ollaan pudotettu johonkin 3-4 kertaan. Silmä näyttää taas normaalilta joten lääkärin mielestä voidaan lopettaa muutaman päivän päästä. Nemo on ollut kyllä uskomattoman helppo ja ihana noiden tippojen kanssa, hyvin on voinut kääntää kyljelleen, levittää silmäluomet erilleen ja pudottaa tipan silmään. Asiaan voi tietysti vaikuttaa koiransuklaa jota saa tippojen jälkeen. ;)

Päätin muuten kokeilla Nemon kanssa rally-tokoa. Eilen käytiin koirakoululla treenaamassa muiden kanssa ja olin kyllä todella ylpeä pienestä lunnistani <3 Vaikka se muutaman kerran kadottikin kontaktin niin kaikenkaikkiaan radalla sujui hyvin, harmi kun ei ollut kameraa mukana, olisi ollut kiva nähdä itsekin tuota meidän kulkemista. Olen myös opettanut Nemolle temppuja ja jopa miettinyt koiratanssia senkin kanssa. Kosketuskeppi on ollut aivan ihana väline temppujen kanssa, suosittelen!

Uskonkin kanssa jatketaan edelleen rally-tokoa ja koiratanssia. Käydään taas liikkeitä yksi tai kaksi kerrallaan läpi ja jos Uskon keskittyminen herpaantuu tai se rupeaa hyppimään ja haukkumaan lopetan ja kokeilen myöhemmin uudelleen. Se on jotenkin nyt niin ylienerginen, ei monesti jaksa/malta kuunnella ja keskittyä etenkään pihalla jos maassa on jotain kivoja tuoksuja. Noh, pitää toivoa että Nemon tavoin tuo menisi iän myötä ohi.

Saatiin porukka kasaan ja tila vuokrattua. :) Kivaa oli, toivottavasti ensiviikolla taas uudestaan. Pitää vaan kehitellä etukäteen rata valmiiksi, nyt oli melko sooloilua alussa kun mietiittiin radan rakennetta.

Uskokin toimi taas melkoisen mainiosti, pieni murkkushelttini <3 Mitä nyt meinasi karata erästä tyttöä riiaamaan, mutta saikin melko tylyt pakit. Sen jälkeen käveltiin mammassa kiinni aina kun ohitettiin kyseinen koiruus. Hieman enemmän saisi kyllä löytyä kovuutta noista koiruuksista, Usko on melkolailla herkkä kuten kisoissa on huomattu ja Nemokin keksii itselleen fobioita ties mistä. Yhteen aikaan talvella piti pitää verhoja ikkunan edessä koska katolta putosi lunta ja sehän oli ihan maailmanlopun asia!

Usko nähtävästi päätti että nyt loppuu vauvailu. Hei hei Uskon ihanan pehmoiset untuvakarvat :(

Eilen oltiin taas Konalassa treenaamassa agilitya, otin vaihteeksi molemmat mukaan jota en taida tehdä enää ikinä >.< Usko ei malta millään odottaa sivummalla vuoroaan vaan nostaa kamalan metakan. Olisihan se juu ihan hyvä opettaa tuolle junnulle kärsivällisyyttä, jättää vaan räkytys ja hihnassa tempoilu huomiotta -> huomaa ettei huutamalla ei saa huomiotani -> toiminto toivon mukaan sammuisi, mutta ongelma on siinä että kyseessä on sisätilat ja viereisellä kentällä treenit samaan aikaan. Muutenkin Uskon meno meinaa käydä ylikierroksilla, päästessään radalle se haukkuu, se sinkoilee... Ei hyvä juttu, agilityssa ei pidä sählätä, voi sattua pahastikin. Eli poikken saa nyt luvan kasvaa henkisesti, katsotaan sitten keväämmällä tai ensi syksynä tuota agilitya uudelleen, nyt vaan keskitytään perus tottikseen, rally-tokoon ja koiratanssiin.

Pienen lunnipojan kanssa harjoiteltiin radalla saksalaista ja twisteriä. Pitäisi koittaa tehdä ja laittaa meidän ratapiirroksia tännekin. Nemossa taas on kyllä se ongelma ettei se meinaa irrota tarpeeksi ja vauhtia ei meinaa löytyä. Voisin melkeinpä pikakävellä radan läpi. No mutta pikkuhiljaa ja omaksi iloksemmehan me Nemon kanssa treenaillaan, en oletakaan sen yltävän mihinkään SM-tasolle, hyvä jos saadaan joskus 0-rata aikaan. :)

Keskiviikkona sitten rally-tokoa, jos nyt saadaan tila vuokrattua ja tarpeeksi porukkaa, olen taas melko upeasti myöhässä näiden järjestelyjen kanssa.

...Meni päin hanuria >.< Vaikka pidettiinkin taukoa treeneistä ennen kisoja ja oltiin paikalla jo hyvissä ajoin tutustumassa tilaan koko homma meni pyllylleen >.< En meinannut saada Uskoa edes sivulle lähtöä varten, se vain haukkui, sinkoili, hyppi ja näykki käsiäni. Ekalle kyltille päästiin, sitten huidoin pelin poikki sillä muuten olisi tullut hylsy eli nyt napattiin keskeytys.

Kisojen jälkeen käytiin kokeilemassa rataa uudestaan, siinä samojen ihmisten töllättävänä kuka nyt katsoikaan ja jumankauta meillä toimi! Vedettiin ainakin omaan silmääni melko puhdas rata. Harmi vaan että kisat oli jo ohi ;<

Luulenkin nyt että kyse on pitkälti omsta tilastani. Vaikka yritinkin hillitä itseni, olla jännittämätä ja ohjata selkeästi Usko nähtävästi aisti sisällä myllertävän hermostuneisuuteni. Toisella kierroksella kun ei ollut enää noita suorituspaineita tilanne oli aivan toinen.

Sunnuntaina käytiin taas treenaamassa agilitya. Muistin kerrankin ottaa paremman kamerani (Nikon D40 järjestelmäkamera) mukaan. :)

Uskon kanssa ollaankin nyt pidetty muutama päivä taukoa ja siihen on kaksi syytä:

Syy nro 1. Pieni lepotauko koiratanssikisojen ja harjoitusten perään. Lauantaina on rally-toko kisat, joten jos en tällä kertaa treenaisi koiraa väsyksiin ennen kisoja.

Syy nro 2. Pöydälle unohtui jälleen leipäpaketti jonka hänen Ahneutensa veteli yhtä ja puolikasta leipäpalaa lukuunottamatta kokonaan. Tänäaamuna Pekka siis siivosi oksennukset matolta ja minä toisen pään tuotokset. Mattopesula, mikä ihana työpaikka <3 Tosin en iljennyt raahata mattoa TAAS pesuun joten pesin sen pesuhuoneemme lattialla. .______.

Lauantai sitten koitti vihdoin ja viimein. Aamu oli hyvin harmaa ja sateinen lähtiessämme ajelemaan joskus puoli yhdeksän aikaan Janakkalaan, mutta se ei mieltä masentanut. Paikan päällä olimme hieman kymmenen jälkeen ja ensimmäisenä oli edessä ilmoittautuminen. Kisapaikka oli ihanan kotoisa, vaikka vanha teollisuushalli olikin ja tunnelma kisatilanteesta huolimatta melkoisen rento ja iloinen. Ihan erilaista kyllä kuin koiranäyttelyissä jotka ovat olleet tähän asti ainoat koiriin liittyvät tapahtumani.

Ilmoittautumisen jälkeen vallattiin itsellemme alue seinustalta. Ennen kisojen alkua sai käydä kehässä tutustumassa. Mekin käytiin, mutta ei oikein meinannut tulla mitään, Uskoa kai jännitti ja kummastutti uusi, vieras paikka sen verran paljon etten meinannut saada kunnon kontaktia siihen.

Sitten, joskus yhdentoista aikoihin alkoivat kisat senioriluokalla. Oli kyllä upeita esityksiä, Pekkakin intoutui katsomaan eikä kajonnut kisojen aikana kertaakaan pelikonsoliinsa jonka oli raahannut mukaan omaksi huvikseen. Senioriluokasta siirryttiin harjoitusluokkaan jossa niissäkin oli toinen toistaan hienompia esityksiä ja itselleni alkoi pikkuhiljaa tulla ahdistus että ollaankohan me nyt oikeassa paikassa saatika oikeassa luokassa. Tosiaankaan en ollut koskaan ennen käynyt koiratanssikisoissa ja jotenkin kai oletin että taso olisi paljon huonompi, mutta mitä vielä O_____o;;

Kolmantena ja samalla ensimmäisenä virallisena kisaluokkana starttasi sitten noviisi. Noviisiluokka on siis tarkoitettu ensikertalaisille eli koirille ja ohjaajille joilla ei ole aikaisempaa kokemusta koiratanssikisoista. Noviisiluokassa oli kuusi kilpailijaa ja meidän vuoromme oli kolmansina. Olin jo etukäteen päättänyt että nyt ei jännitetä, keskityn vaan meidän suoritukseen, meni miten meni. Sydän oli kuitenkin toista mieltä ja se meinasi tulla ulos rintakehästä siinä vaiheessa kun oli meidän vuoro astua estradille. Oma jännittämiseni ei ainakaan auttanut Uskoakaan, sekin tuntui olevan melko kummissaan siitä että ympärillä tuijotteli monta paria vieraita silmiä. Sain siihen kuitenkin jonkinlaisen yhteyden ja aloitettiin... Säheltäminen. Sekoilin koreografiassa eikä Uskokaan oikein toiminut, se aloitti oman esityksensä nimeltä näin räkyttää shetlanninlammaskoira eli siinä sitten oltiin; yksi panikoiva ohjaaja ja räkyttävä sheltti.

Siinä sitten sooloiltiin jotain ja saatiin jopa muutama temppukin tehtyä, mutta esityksen jälkeen tunsin itseni niin typeräksi että livahdettiin vain äkkiä pois kehästä, en uskaltanut edes katsoa tuomareita ja yleisöä. Se oli tosiaankin niitä hetkiä kun olisi vain halunnut kaivautua maan alle. Onneksi oli tuo toinen puolisko mukana joka siinä sitten lohdutteli että ainakaan Usko ei karannut kehästä tai kusaissut sinne. Silti nolotti ja harmitti, jokainen varmaan tietää miltä se tuntuu kun on tähdännyt johonkin kuukausia, harjoitellut ja harjoitellut... Sitten kun lopulta se näytön paikka koittaa kaikki lässähtää.

Olen kuitenkin yllättynyt miten lämmintä ja kannustavaa porukkaa lajin harrastajat tuntuvat olevan. Olen saanut monilta rohkaisuja, neuvoja ja kannustusta jatkaa yrittämistä, kiitos teille. :) Pikkuhiljaa tässä onkin alkanut tuntua siltä että eteenpäin vaan, ei se maailmanloppu tullutkaan vaikkei kehässä oikein sujunutkaan. Pitäisi alkaa varmaan joka aamu laulaa täpötäydessä junassa, jos se esiintymiskammo siitä sitten kaikkoaisi tai jos ei muuta niin ainakin saisin kylähullun leiman.

Sitten ne tulokset ja tuomarien kommentit:

HALLOWEEN-KISAT 30.10.10

Koirakko: Minna Tuokko "Usko"
Paikka: Janakkala
Luokka: NOV
Pisteet: Tekn. 70, tait. 68,33. Yht. 138,33. Sija 6.

Salla Haavisto: Upea, täsmällinen "pyörähdys liike". Hyvä kappale. Haukkuminen tänään yltyi häiritseväksi. Muuten lupaava pari.

Minna Kellomäki: Usko hämmentyi alussa, uusi tilanne sai sen aikaan varmaankin. Ohjelman rakenne jäi vielä kokonaan näkemättä, mutta näytti siltä, että osa liikkeistä ei vielä Uskolla varmoja. Miekan käyttö ohjaukseen hyvä, mutta sido "tuppi" jalkaan, nyt löi koiran nenään välillä. Mieti miten saat haukkumisen pois. Tsemppiä.

Marita Packalen: Koira ei varmaan ollut vielä tottunut lavaesiintymiseen, huomio itse tanssista vähän hajosi haukkuun.

Joko olen huono kouluttaja tai sitten Uskolla on alkamassa murrosikä. Tuntuu taas ettei mikään meinaa sujua, Usko tuntuu kamalan passiiviselta työskentelemään kanssani ja hommat pitää heittää pelleilyksi: Haukutaan, näykitään käsiä ja vaatteita, hypitään, sinkoillaan sinne tänne, vedetään keskittymistä vaativat kuten tasapainoilu takajaloilla yli-innokkaana hyppy-pomppu-kaatuiluna ja vauhtia vaativat liikkeet kuten hypyt ja kiertämiset laiskasti loikkien ja laahustaen >.<

Rally-Tokon leikkimieliset kisatkin menivät pyllylleen, tosin niissä vikaa oli kyllä pitkälti omassa jännittämisessäni ja ohjausvirheissäni, mutta Uskon piikkiin menee kyllä ainakin se 2x kertaa karkaaminen houkutukselle. Hylsy siis saatiin ja pisteitä huimat 43/100 eli ei suju Rally-rintamallakaan.

Jotain positiivistakin sentään. Olin lauantaina Rally-Tokon ohjaajakoulutuksessa ja tykkäsin kovasti Liisa Tikan luennosta joka käsitteli koiran kouluttamista. En ole aikaisemmin tutustunut esimerkiksi kosketuskeppiin ja -alustaan, alunperin ajattelin että ei me mitään naksutintakaan tarvita. No, nyt meillä on naksuttimen lisäksi sitten kosketuskeppikin. Olen kokeillut kosketuskeppiä molempien kanssa ja on sillä jo nyt näin lyhyessä ajassa saanut melko hyvää tulosta, toivottavasti tulokset paranevat vielä lisää ajan myötä (ja Uskon korvat kehittyisivät).

Koiratanssikisoihin on enää viikko! Jännitys kasvaa vähitellen ja samalla stressi. Koreografia on ollut tiedossa jo kuukausia, mutta niiden saaminen toimivaksi... argh. Liikkeet alkavat olla kyllä jo hallinnassa, mitä nyt Usko on ainakin yhden liikkeen kanssa ruvennut jostain syystä toimimaan väärin. Sen pitäisi kiertää minua ympäri, mutta se sitävastoin meinaa nykyään pysyä paikoillaan ja haukkua kun itse pyörin eli uudelleen opettelua. Myöskin irtoaminen tuottaa ongelmia, joutunen turvautumaan apuvälineisiin jotta saan Uskon kaartamaan tarpeeksi pitkän U:n muotoisen lenkin. Ajattelin kahta "kirsikankukkaa", saapa vaan nähdä löydänkö sellaisia ajoissa.

Toinen pelko on Uskon toimiminen. Kehuin juu viime kertaisessa kirjoituksessa kuinka Usko kuuntelee hienosti, mutta tässä on vain se ongelma että lähinnä vain silloin kun minulla on makupaloja. Jos se hoksaa ettei minulla ole mitään muuta tarjolla kuin kehuja sen mielenkiinto lakkaa melko äkkiä. Tietysti treenaamalla pidempiä liikesarjoja saisi sen odottamaan kärsivällisemmin palkkausta, mutta se aika! Tänäänkin teen 11h päivää (olen tällä hetkellä koulussa kahvitunnilla) ja huomenna on rally-tokon ohjaajakoulutus, ylihuomenna rally-tokon leikkimieliset kisat ja mahdollisesti agilitya, ylihuomenna tas 11h koulu/työpäivä... Eli enää vain muutama päivä aikaa treenata kunnolla O____o;;

Kodin rakenne on sentään puolellani, keittiö on sen verran iso että pöytää hieman siirtämällä saan meille noin 3x4m kokoisen harjoituskehän jossa on ihan hyvä harjoitella silloin kun aikaa on vähän.