Lauantai sitten koitti vihdoin ja viimein. Aamu oli hyvin harmaa ja sateinen lähtiessämme ajelemaan joskus puoli yhdeksän aikaan Janakkalaan, mutta se ei mieltä masentanut. Paikan päällä olimme hieman kymmenen jälkeen ja ensimmäisenä oli edessä ilmoittautuminen. Kisapaikka oli ihanan kotoisa, vaikka vanha teollisuushalli olikin ja tunnelma kisatilanteesta huolimatta melkoisen rento ja iloinen. Ihan erilaista kyllä kuin koiranäyttelyissä jotka ovat olleet tähän asti ainoat koiriin liittyvät tapahtumani.
Ilmoittautumisen jälkeen vallattiin itsellemme alue seinustalta. Ennen kisojen alkua sai käydä kehässä tutustumassa. Mekin käytiin, mutta ei oikein meinannut tulla mitään, Uskoa kai jännitti ja kummastutti uusi, vieras paikka sen verran paljon etten meinannut saada kunnon kontaktia siihen.
Sitten, joskus yhdentoista aikoihin alkoivat kisat senioriluokalla. Oli kyllä upeita esityksiä, Pekkakin intoutui katsomaan eikä kajonnut kisojen aikana kertaakaan pelikonsoliinsa jonka oli raahannut mukaan omaksi huvikseen. Senioriluokasta siirryttiin harjoitusluokkaan jossa niissäkin oli toinen toistaan hienompia esityksiä ja itselleni alkoi pikkuhiljaa tulla ahdistus että ollaankohan me nyt oikeassa paikassa saatika oikeassa luokassa. Tosiaankaan en ollut koskaan ennen käynyt koiratanssikisoissa ja jotenkin kai oletin että taso olisi paljon huonompi, mutta mitä vielä O_____o;;
Kolmantena ja samalla ensimmäisenä virallisena kisaluokkana starttasi sitten noviisi. Noviisiluokka on siis tarkoitettu ensikertalaisille eli koirille ja ohjaajille joilla ei ole aikaisempaa kokemusta koiratanssikisoista. Noviisiluokassa oli kuusi kilpailijaa ja meidän vuoromme oli kolmansina. Olin jo etukäteen päättänyt että nyt ei jännitetä, keskityn vaan meidän suoritukseen, meni miten meni. Sydän oli kuitenkin toista mieltä ja se meinasi tulla ulos rintakehästä siinä vaiheessa kun oli meidän vuoro astua estradille. Oma jännittämiseni ei ainakaan auttanut Uskoakaan, sekin tuntui olevan melko kummissaan siitä että ympärillä tuijotteli monta paria vieraita silmiä. Sain siihen kuitenkin jonkinlaisen yhteyden ja aloitettiin... Säheltäminen. Sekoilin koreografiassa eikä Uskokaan oikein toiminut, se aloitti oman esityksensä nimeltä näin räkyttää shetlanninlammaskoira eli siinä sitten oltiin; yksi panikoiva ohjaaja ja räkyttävä sheltti.
Siinä sitten sooloiltiin jotain ja saatiin jopa muutama temppukin tehtyä, mutta esityksen jälkeen tunsin itseni niin typeräksi että livahdettiin vain äkkiä pois kehästä, en uskaltanut edes katsoa tuomareita ja yleisöä. Se oli tosiaankin niitä hetkiä kun olisi vain halunnut kaivautua maan alle. Onneksi oli tuo toinen puolisko mukana joka siinä sitten lohdutteli että ainakaan Usko ei karannut kehästä tai kusaissut sinne. Silti nolotti ja harmitti, jokainen varmaan tietää miltä se tuntuu kun on tähdännyt johonkin kuukausia, harjoitellut ja harjoitellut... Sitten kun lopulta se näytön paikka koittaa kaikki lässähtää.
Olen kuitenkin yllättynyt miten lämmintä ja kannustavaa porukkaa lajin harrastajat tuntuvat olevan. Olen saanut monilta rohkaisuja, neuvoja ja kannustusta jatkaa yrittämistä, kiitos teille. :) Pikkuhiljaa tässä onkin alkanut tuntua siltä että eteenpäin vaan, ei se maailmanloppu tullutkaan vaikkei kehässä oikein sujunutkaan. Pitäisi alkaa varmaan joka aamu laulaa täpötäydessä junassa, jos se esiintymiskammo siitä sitten kaikkoaisi tai jos ei muuta niin ainakin saisin kylähullun leiman.
Sitten ne tulokset ja tuomarien kommentit:
HALLOWEEN-KISAT 30.10.10
Koirakko: Minna Tuokko "Usko"
Paikka: Janakkala
Luokka: NOV
Pisteet: Tekn. 70, tait. 68,33. Yht. 138,33. Sija 6.
Salla Haavisto: Upea, täsmällinen "pyörähdys liike". Hyvä kappale. Haukkuminen tänään yltyi häiritseväksi. Muuten lupaava pari.
Minna Kellomäki: Usko hämmentyi alussa, uusi tilanne sai sen aikaan varmaankin. Ohjelman rakenne jäi vielä kokonaan näkemättä, mutta näytti siltä, että osa liikkeistä ei vielä Uskolla varmoja. Miekan käyttö ohjaukseen hyvä, mutta sido "tuppi" jalkaan, nyt löi koiran nenään välillä. Mieti miten saat haukkumisen pois. Tsemppiä.
Marita Packalen: Koira ei varmaan ollut vielä tottunut lavaesiintymiseen, huomio itse tanssista vähän hajosi haukkuun.
Ilmoittautumisen jälkeen vallattiin itsellemme alue seinustalta. Ennen kisojen alkua sai käydä kehässä tutustumassa. Mekin käytiin, mutta ei oikein meinannut tulla mitään, Uskoa kai jännitti ja kummastutti uusi, vieras paikka sen verran paljon etten meinannut saada kunnon kontaktia siihen.
Sitten, joskus yhdentoista aikoihin alkoivat kisat senioriluokalla. Oli kyllä upeita esityksiä, Pekkakin intoutui katsomaan eikä kajonnut kisojen aikana kertaakaan pelikonsoliinsa jonka oli raahannut mukaan omaksi huvikseen. Senioriluokasta siirryttiin harjoitusluokkaan jossa niissäkin oli toinen toistaan hienompia esityksiä ja itselleni alkoi pikkuhiljaa tulla ahdistus että ollaankohan me nyt oikeassa paikassa saatika oikeassa luokassa. Tosiaankaan en ollut koskaan ennen käynyt koiratanssikisoissa ja jotenkin kai oletin että taso olisi paljon huonompi, mutta mitä vielä O_____o;;
Kolmantena ja samalla ensimmäisenä virallisena kisaluokkana starttasi sitten noviisi. Noviisiluokka on siis tarkoitettu ensikertalaisille eli koirille ja ohjaajille joilla ei ole aikaisempaa kokemusta koiratanssikisoista. Noviisiluokassa oli kuusi kilpailijaa ja meidän vuoromme oli kolmansina. Olin jo etukäteen päättänyt että nyt ei jännitetä, keskityn vaan meidän suoritukseen, meni miten meni. Sydän oli kuitenkin toista mieltä ja se meinasi tulla ulos rintakehästä siinä vaiheessa kun oli meidän vuoro astua estradille. Oma jännittämiseni ei ainakaan auttanut Uskoakaan, sekin tuntui olevan melko kummissaan siitä että ympärillä tuijotteli monta paria vieraita silmiä. Sain siihen kuitenkin jonkinlaisen yhteyden ja aloitettiin... Säheltäminen. Sekoilin koreografiassa eikä Uskokaan oikein toiminut, se aloitti oman esityksensä nimeltä näin räkyttää shetlanninlammaskoira eli siinä sitten oltiin; yksi panikoiva ohjaaja ja räkyttävä sheltti.
Siinä sitten sooloiltiin jotain ja saatiin jopa muutama temppukin tehtyä, mutta esityksen jälkeen tunsin itseni niin typeräksi että livahdettiin vain äkkiä pois kehästä, en uskaltanut edes katsoa tuomareita ja yleisöä. Se oli tosiaankin niitä hetkiä kun olisi vain halunnut kaivautua maan alle. Onneksi oli tuo toinen puolisko mukana joka siinä sitten lohdutteli että ainakaan Usko ei karannut kehästä tai kusaissut sinne. Silti nolotti ja harmitti, jokainen varmaan tietää miltä se tuntuu kun on tähdännyt johonkin kuukausia, harjoitellut ja harjoitellut... Sitten kun lopulta se näytön paikka koittaa kaikki lässähtää.
Olen kuitenkin yllättynyt miten lämmintä ja kannustavaa porukkaa lajin harrastajat tuntuvat olevan. Olen saanut monilta rohkaisuja, neuvoja ja kannustusta jatkaa yrittämistä, kiitos teille. :) Pikkuhiljaa tässä onkin alkanut tuntua siltä että eteenpäin vaan, ei se maailmanloppu tullutkaan vaikkei kehässä oikein sujunutkaan. Pitäisi alkaa varmaan joka aamu laulaa täpötäydessä junassa, jos se esiintymiskammo siitä sitten kaikkoaisi tai jos ei muuta niin ainakin saisin kylähullun leiman.
Sitten ne tulokset ja tuomarien kommentit:
HALLOWEEN-KISAT 30.10.10
Koirakko: Minna Tuokko "Usko"
Paikka: Janakkala
Luokka: NOV
Pisteet: Tekn. 70, tait. 68,33. Yht. 138,33. Sija 6.
Salla Haavisto: Upea, täsmällinen "pyörähdys liike". Hyvä kappale. Haukkuminen tänään yltyi häiritseväksi. Muuten lupaava pari.
Minna Kellomäki: Usko hämmentyi alussa, uusi tilanne sai sen aikaan varmaankin. Ohjelman rakenne jäi vielä kokonaan näkemättä, mutta näytti siltä, että osa liikkeistä ei vielä Uskolla varmoja. Miekan käyttö ohjaukseen hyvä, mutta sido "tuppi" jalkaan, nyt löi koiran nenään välillä. Mieti miten saat haukkumisen pois. Tsemppiä.
Marita Packalen: Koira ei varmaan ollut vielä tottunut lavaesiintymiseen, huomio itse tanssista vähän hajosi haukkuun.
RSS Feed