Lauantai sitten koitti vihdoin ja viimein. Aamu oli hyvin harmaa ja sateinen lähtiessämme ajelemaan joskus puoli yhdeksän aikaan Janakkalaan, mutta se ei mieltä masentanut. Paikan päällä olimme hieman kymmenen jälkeen ja ensimmäisenä oli edessä ilmoittautuminen. Kisapaikka oli ihanan kotoisa, vaikka vanha teollisuushalli olikin ja tunnelma kisatilanteesta huolimatta melkoisen rento ja iloinen. Ihan erilaista kyllä kuin koiranäyttelyissä jotka ovat olleet tähän asti ainoat koiriin liittyvät tapahtumani.

Ilmoittautumisen jälkeen vallattiin itsellemme alue seinustalta. Ennen kisojen alkua sai käydä kehässä tutustumassa. Mekin käytiin, mutta ei oikein meinannut tulla mitään, Uskoa kai jännitti ja kummastutti uusi, vieras paikka sen verran paljon etten meinannut saada kunnon kontaktia siihen.

Sitten, joskus yhdentoista aikoihin alkoivat kisat senioriluokalla. Oli kyllä upeita esityksiä, Pekkakin intoutui katsomaan eikä kajonnut kisojen aikana kertaakaan pelikonsoliinsa jonka oli raahannut mukaan omaksi huvikseen. Senioriluokasta siirryttiin harjoitusluokkaan jossa niissäkin oli toinen toistaan hienompia esityksiä ja itselleni alkoi pikkuhiljaa tulla ahdistus että ollaankohan me nyt oikeassa paikassa saatika oikeassa luokassa. Tosiaankaan en ollut koskaan ennen käynyt koiratanssikisoissa ja jotenkin kai oletin että taso olisi paljon huonompi, mutta mitä vielä O_____o;;

Kolmantena ja samalla ensimmäisenä virallisena kisaluokkana starttasi sitten noviisi. Noviisiluokka on siis tarkoitettu ensikertalaisille eli koirille ja ohjaajille joilla ei ole aikaisempaa kokemusta koiratanssikisoista. Noviisiluokassa oli kuusi kilpailijaa ja meidän vuoromme oli kolmansina. Olin jo etukäteen päättänyt että nyt ei jännitetä, keskityn vaan meidän suoritukseen, meni miten meni. Sydän oli kuitenkin toista mieltä ja se meinasi tulla ulos rintakehästä siinä vaiheessa kun oli meidän vuoro astua estradille. Oma jännittämiseni ei ainakaan auttanut Uskoakaan, sekin tuntui olevan melko kummissaan siitä että ympärillä tuijotteli monta paria vieraita silmiä. Sain siihen kuitenkin jonkinlaisen yhteyden ja aloitettiin... Säheltäminen. Sekoilin koreografiassa eikä Uskokaan oikein toiminut, se aloitti oman esityksensä nimeltä näin räkyttää shetlanninlammaskoira eli siinä sitten oltiin; yksi panikoiva ohjaaja ja räkyttävä sheltti.

Siinä sitten sooloiltiin jotain ja saatiin jopa muutama temppukin tehtyä, mutta esityksen jälkeen tunsin itseni niin typeräksi että livahdettiin vain äkkiä pois kehästä, en uskaltanut edes katsoa tuomareita ja yleisöä. Se oli tosiaankin niitä hetkiä kun olisi vain halunnut kaivautua maan alle. Onneksi oli tuo toinen puolisko mukana joka siinä sitten lohdutteli että ainakaan Usko ei karannut kehästä tai kusaissut sinne. Silti nolotti ja harmitti, jokainen varmaan tietää miltä se tuntuu kun on tähdännyt johonkin kuukausia, harjoitellut ja harjoitellut... Sitten kun lopulta se näytön paikka koittaa kaikki lässähtää.

Olen kuitenkin yllättynyt miten lämmintä ja kannustavaa porukkaa lajin harrastajat tuntuvat olevan. Olen saanut monilta rohkaisuja, neuvoja ja kannustusta jatkaa yrittämistä, kiitos teille. :) Pikkuhiljaa tässä onkin alkanut tuntua siltä että eteenpäin vaan, ei se maailmanloppu tullutkaan vaikkei kehässä oikein sujunutkaan. Pitäisi alkaa varmaan joka aamu laulaa täpötäydessä junassa, jos se esiintymiskammo siitä sitten kaikkoaisi tai jos ei muuta niin ainakin saisin kylähullun leiman.

Sitten ne tulokset ja tuomarien kommentit:

HALLOWEEN-KISAT 30.10.10

Koirakko: Minna Tuokko "Usko"
Paikka: Janakkala
Luokka: NOV
Pisteet: Tekn. 70, tait. 68,33. Yht. 138,33. Sija 6.

Salla Haavisto: Upea, täsmällinen "pyörähdys liike". Hyvä kappale. Haukkuminen tänään yltyi häiritseväksi. Muuten lupaava pari.

Minna Kellomäki: Usko hämmentyi alussa, uusi tilanne sai sen aikaan varmaankin. Ohjelman rakenne jäi vielä kokonaan näkemättä, mutta näytti siltä, että osa liikkeistä ei vielä Uskolla varmoja. Miekan käyttö ohjaukseen hyvä, mutta sido "tuppi" jalkaan, nyt löi koiran nenään välillä. Mieti miten saat haukkumisen pois. Tsemppiä.

Marita Packalen: Koira ei varmaan ollut vielä tottunut lavaesiintymiseen, huomio itse tanssista vähän hajosi haukkuun.

Joko olen huono kouluttaja tai sitten Uskolla on alkamassa murrosikä. Tuntuu taas ettei mikään meinaa sujua, Usko tuntuu kamalan passiiviselta työskentelemään kanssani ja hommat pitää heittää pelleilyksi: Haukutaan, näykitään käsiä ja vaatteita, hypitään, sinkoillaan sinne tänne, vedetään keskittymistä vaativat kuten tasapainoilu takajaloilla yli-innokkaana hyppy-pomppu-kaatuiluna ja vauhtia vaativat liikkeet kuten hypyt ja kiertämiset laiskasti loikkien ja laahustaen >.<

Rally-Tokon leikkimieliset kisatkin menivät pyllylleen, tosin niissä vikaa oli kyllä pitkälti omassa jännittämisessäni ja ohjausvirheissäni, mutta Uskon piikkiin menee kyllä ainakin se 2x kertaa karkaaminen houkutukselle. Hylsy siis saatiin ja pisteitä huimat 43/100 eli ei suju Rally-rintamallakaan.

Jotain positiivistakin sentään. Olin lauantaina Rally-Tokon ohjaajakoulutuksessa ja tykkäsin kovasti Liisa Tikan luennosta joka käsitteli koiran kouluttamista. En ole aikaisemmin tutustunut esimerkiksi kosketuskeppiin ja -alustaan, alunperin ajattelin että ei me mitään naksutintakaan tarvita. No, nyt meillä on naksuttimen lisäksi sitten kosketuskeppikin. Olen kokeillut kosketuskeppiä molempien kanssa ja on sillä jo nyt näin lyhyessä ajassa saanut melko hyvää tulosta, toivottavasti tulokset paranevat vielä lisää ajan myötä (ja Uskon korvat kehittyisivät).

Koiratanssikisoihin on enää viikko! Jännitys kasvaa vähitellen ja samalla stressi. Koreografia on ollut tiedossa jo kuukausia, mutta niiden saaminen toimivaksi... argh. Liikkeet alkavat olla kyllä jo hallinnassa, mitä nyt Usko on ainakin yhden liikkeen kanssa ruvennut jostain syystä toimimaan väärin. Sen pitäisi kiertää minua ympäri, mutta se sitävastoin meinaa nykyään pysyä paikoillaan ja haukkua kun itse pyörin eli uudelleen opettelua. Myöskin irtoaminen tuottaa ongelmia, joutunen turvautumaan apuvälineisiin jotta saan Uskon kaartamaan tarpeeksi pitkän U:n muotoisen lenkin. Ajattelin kahta "kirsikankukkaa", saapa vaan nähdä löydänkö sellaisia ajoissa.

Toinen pelko on Uskon toimiminen. Kehuin juu viime kertaisessa kirjoituksessa kuinka Usko kuuntelee hienosti, mutta tässä on vain se ongelma että lähinnä vain silloin kun minulla on makupaloja. Jos se hoksaa ettei minulla ole mitään muuta tarjolla kuin kehuja sen mielenkiinto lakkaa melko äkkiä. Tietysti treenaamalla pidempiä liikesarjoja saisi sen odottamaan kärsivällisemmin palkkausta, mutta se aika! Tänäänkin teen 11h päivää (olen tällä hetkellä koulussa kahvitunnilla) ja huomenna on rally-tokon ohjaajakoulutus, ylihuomenna rally-tokon leikkimieliset kisat ja mahdollisesti agilitya, ylihuomenna tas 11h koulu/työpäivä... Eli enää vain muutama päivä aikaa treenata kunnolla O____o;;

Kodin rakenne on sentään puolellani, keittiö on sen verran iso että pöytää hieman siirtämällä saan meille noin 3x4m kokoisen harjoituskehän jossa on ihan hyvä harjoitella silloin kun aikaa on vähän.

Pakko hehkuttaa että olen kyllä niin tyytyväinen tuohon Uskoon <3

Mentiin tosiaan treenaamaan perus tottista ja koiratanssia Finlandiatalon takana olevalle kentälle kahden muun koirakon kanssa. Itse olin ennen lähtöä ihan hermona: Entä jos bussikuski ei otakaan meitä kyytiin? Entä jos Usko karkaa? Mitä jos se ei kuuntelekaan yhtään silloin kun paikalla on vieraita koiria? Usko hoisi onneksi homman kotiin: bussissa se makoili rennosti jaloissani tarkkaillen muita kanssamatkustajia ja perille päästyä toimi kuin unelma. Treenattiin ilman hihnaa ja oikeasti oli kuin mitään muuta ei olisi paikalla kuin minä ja Usko (ja se juustolla ja lihapullalla varustettu namipussi). Usko ei piitannut kahdesta muusta koirakosta eikä meinannut lähteä kertaakaan paimentamaan tai mitään vaikka kentän halki kulki niin pyöräilijöitä kuin lapsiperheitäkin, se oli kokonaan minun <3 No lukuunottamatta paria kertaa kun höpötin toisen treenaajan kanssa, silloin se hipsi vähänmatkan päähän tutkimaan tuoksuja, mutta tuli heti luokse kun kutsuin.

Pitäisi varmaan luottaa tuohon koiraan enemmän. Se vaan kun on elänyt lunnisten kanssa joiden kuulo toimii vaihtelevasti niin on vaikeaa sisäistää sitä seikkaa että koira jopa kuuntelee ja haluaa toimia kanssani häiriöidenkin alla. Uskoa voisi varmasti pitää lenkeilläkin vapaana, mutta kun itselläni se vaan meinaa olla sitä stressaamista että entä jos se nyt sinkoaakin jonkun lenkkeilijän perään joka on näin Uskon luonnetta ja kuuliaisuutta ajatellen hyvin, hyvin epätodennäköistä (Usko ei oikein välitä vieraista ihmisistä, toisin kuin Nemo). No mutta pikkuhiljaa se luottamus kasvaa ja kehittyy :)

Oltiin taas sunnuntaina konalassa treenaamassa. Ensin oli Uskon rally-toko treenit. Pidin Uskoa toista kertaa radalla ilman hihnaa ja hienosti pysyi mukana eli ei lähtenyt touhottamaan muiden koirien luokse :)

Tässä video Uskon rally-toko -treeneistä 17.10.2010

Mielestäni meni ihan hyvin taas, mutta edelleen on paljon harjoiteltavaa. Ensikerralla on sitten epäviralliset kisat kurssilaisten kesken ja 6.11. sitten ensimmäiset kunnon kisat Porvoossa :o

Myöhemmin päästin pojat agilityradalle. Olen nyt harjoitellut Uskonkin kanssa esteitä, lähinnä hyppyjä ja putkea. Vauhtia kyllä löytyy vähän liikaakin, välillä kun juostaan ohi esteistäkin. Aika sooloilua siis vielä, etenkin kun en ole itsekään tottunut noin nopeaan koiraan, mutta pikkuhiljaa. Toivotaan että keväällä päästäisiin aloittamaan kunnon treenaaminen, jos vaan pojan terveys sen sallii.

Uskon agilitytreenit 17.10.2010

Nemo taas sipsuttelee rauhallisemmin, mutta eipä sekään aina puhtaasti mene kuten ei mene oma ohjauksenikaan.

Nemo agilitya 17.10.2010

Tänään sitten Finlandiatalon kentälle treenaamaan perus tottista ja koiratanssia, koiratanssikisatkin ovat jo pelottavan lähellä O___o; Loppuun vielä kuva noista hönösistä, kiitos Lissu :)

Uskolla on paha tapa hyppiä pöytätasoja vasten. Tästä johtuen olemme mm. muutamaa paistolastaa, rahapussia, laukkua, kameran suojusta ja bussikorttia köyhempiä. Vaarallisinta hommasta tekee tietenkin hella. Lieden päälle jää välillä kuumaa ruokaa odottelemaan jäähtymistä ja nappien kääntö ei vaadi kummoistakaan töytäisyä. Onneksi enää ei tarvitse pelätä nimittäin tilaamani liesisuojus saapui toissapäivänä. Olen kyllä yllättynyt miten vaikeaa on löytää liesisuojus joka suojaa hellan nappeja, oikeasti olen metsästänyt ties kuinka monta kuukautta säännöllisen epäsäännöllisesti eri liikkeistä, mutta mistään ei ole löytynyt. Tai sitten olen etsinyt yksinkertaisesti vääristä paikoista. No, löysin kuitenkin lopulta yrityksen joka valmistaa lieden nappuloiden suojuksia nimenomaan lemmikkitalouksiin. Pistin tilauksen menemään ja jäin odottelemaan. Kului muutama viikko, kävin katsomassa yrityksen sivuja onko toimituksissa jotain ongelmaa ja kas, sivuilla luki että yritys on lopetettu... Meinasin jo luovuttaa, mutta sitten löysin if turvakaupan ja sieltähän se suoja sitten löytyi. :)

Nappulaläpän lisäksi pakettiin kuului tosiaankin tuo liesisuoja joka estää lasta/lemmikkiä pudottamasta esimerkiksi kuumaa kattilaa. Tuo onkin hyvä, vaikka hieman hankaloittaa ruoanlaittoa etulevyillä, ei tarvitse pelätä että joku pannu tai kattila kaatuu/lipeää sen vieressä seuraavan koiran niskaan.

Näin muuten viikko onkin ollut melko hiljainen. Olen ollut flunssassa joten aika on vierähtänyt lähinnä kotona maaten. Onneksi on mies joka osallistuu koirien hoitoon, muuten Usko olisi juossut varmasti seinillä. Noh, huomenna jatkuu treenit, luvassa agilitya ja rally-tokoa, mahtaa löytyä molemmilta intoa ja energiaa. :)

Loppukevennykseksi karvakamut eli Usko ja Nami.