Oltiin taas sunnuntaina konalassa treenaamassa. Ensin oli Uskon rally-toko treenit. Pidin Uskoa toista kertaa radalla ilman hihnaa ja hienosti pysyi mukana eli ei lähtenyt touhottamaan muiden koirien luokse :)

Tässä video Uskon rally-toko -treeneistä 17.10.2010

Mielestäni meni ihan hyvin taas, mutta edelleen on paljon harjoiteltavaa. Ensikerralla on sitten epäviralliset kisat kurssilaisten kesken ja 6.11. sitten ensimmäiset kunnon kisat Porvoossa :o

Myöhemmin päästin pojat agilityradalle. Olen nyt harjoitellut Uskonkin kanssa esteitä, lähinnä hyppyjä ja putkea. Vauhtia kyllä löytyy vähän liikaakin, välillä kun juostaan ohi esteistäkin. Aika sooloilua siis vielä, etenkin kun en ole itsekään tottunut noin nopeaan koiraan, mutta pikkuhiljaa. Toivotaan että keväällä päästäisiin aloittamaan kunnon treenaaminen, jos vaan pojan terveys sen sallii.

Uskon agilitytreenit 17.10.2010

Nemo taas sipsuttelee rauhallisemmin, mutta eipä sekään aina puhtaasti mene kuten ei mene oma ohjauksenikaan.

Nemo agilitya 17.10.2010

Tänään sitten Finlandiatalon kentälle treenaamaan perus tottista ja koiratanssia, koiratanssikisatkin ovat jo pelottavan lähellä O___o; Loppuun vielä kuva noista hönösistä, kiitos Lissu :)
Picture



Leave a Reply.