Ei oo aina heleppoo. Viime päivityksen asioista ainoastaan lauantain ja sunnuntain agitreenit toteutuivat. Maanantain rokotus aikoineen meni siinä kun Usko päättikin tehdä totaalisen varaston tyhjennyksen. Eikun matot ja sohvanpäällinen pesuun ja poju jauhelihakeitto kuurille. Noh, ei siinä mitään, Usko levolle ja Nemo rally-toko treeneihin, mutta... Tulikin työeste, sekä keskiviikon että torstain treenit oli unohdettava. Lauantaina päästiin kuitenkin treenaamaan agilitya meille ihan uuteen halliin uuden porukan kanssa. Koska ohjaaja oli tuolla kertaa poissa jokainen harjoitteli itsekseen ensimmäisellä tunnilla olleita asioita eli putkea ja hyppyjä.

Koska käytiin ennen treenejä Pekan vanhempien luona en ehtinyt väsyttää Uskoa tarpeeksi. Sitävastoin poju puhkui energiaa saatuaan taas kaikenlaista hyvää kuten kyljyspadan esipesun hoidon. Ensimmäinen puolituntinen siis kuluikin aikalailla yritykseen luoda kontaktia sekä koiran hakemiseen milloin mistäkin päin kenttää.

Treenien jälkeen käytiin koirapuistossa juoksuttamassa koiria ja käveltiin vielä Sellolta kotiin. Kyllä sille Uskollekin vihdoin uni maittoi :) Pitäisi nyt vaan tosissaan pyrkiä joka kerta ennen treenejä purkamaan ylimääräistä energiaa tuosta koirasta jotta se jaksaisi keskittyä.

Siinä oli "tiivistettynä" viime päivityksen jälkeiset tapahtumat. Tässä välillä ehti olla vielä Nemon agi- ja rally-toko -treenit sekä Uskon ensimmäinen agilitytunti konalassa. Kukaan ei kuitenkaan jaksaisi lukea tätä viestiä jos niistäkin selostaisin joten hypätään lähipäiviin.

Käytiin tai oikeammin Pekka käytti Uskon perjantaina rokotuksissa. Itse olin 38-asteen kuumeessa ja pelkäsin jo joutuvani taas perumaan ja siirtämään rokotusaikaa, mutta onneksi tuo mies suostui hieman lintsaamaan koulusta. Painoa oli tasan 13kg, eläinlääkärin mukaan melko solakka poika eli painoa voisi olla vielä vähän lisääkin. Tosin solakka saa ollakin, etenkin jos tosissaan joudutaan maxi-luokkaan agissa (elättelee edelleen kuolleita toiveita midi-luokasta).

Muuten onkin ollut melko hiljainen viikonloppu koirien osalta. Olin tosiaan perjantaina suht korkeassa kuumeessa ja edelleen hieman kipeänä, Pekka taas on vuorostaan toista päivää kuumeessa. Ulkoilut ovat siis jääneet melko minimaalisiksi korttelikierroksiksi. Todella huonoon aikaan vaan tuli tämä mikälie tauti nimittäin tänään ja eilen oli tuon agility koulutusohjaajan peruskurssin eka viikonloppu. Aluksi olin että ei juma, jaksa kipeänä raahautua mukaan, mutta menin silti ja hengissä ollaan! Eilen siis oli 7h teoriaa ja tänään 7h käytäntöä. Paikalle saapui harjoituskoirakkoja joita oli määrä ohjastaa agilityn saloihin. Omaksi osuudekseni jäi valssaus. Hyvä kun tiedän miten valssaus tehdään, mutta että piti +20 ihmisen edessä selittää mitä se valssaus käytännössä on ja miten se tarkalleen toimii, uh. Siinä sitten lähinnä sanattomana takeltelin "ööö, valssaus on... No niinkuin näin! *valssaa itse esteen edessä*". Että juu, oo helppoo ei.

Kotiin päästessä huomasi muuten todellakin sen mitä tapahtuu jos meidän turret ei pääse lenkille ja saa kunnon aktivointia pariin päivään. Avo oli unohtanut vessan oven auki joten eivätkös arjen sankarit olleetkin repineet vessapaperit, kaataneet pesuaineen olkkarin (joo TAAS matto likaisena -.-) matolle, järsineet sitä luutun vedenpuristus hommelia joka laitetaan sankkoon (luutun söivät jo aikaisemmin)... ja tietenkin kaikki oli koristeltu suolistetun krokotiilin pumpulilla.

Noh, tulevalla viikolla ei pitäisi olla pulaa ulkoilusta ja aktiviteeteista, jollei tule taas jotain uutta käännettä *koputtaa puuta*
5/30/2012 03:30:35 pm

Nice article bro

Reply
7/12/2012 02:24:34 pm

good post

Reply



Leave a Reply.