Lauantai vaikutti kauniilta päivältä joten sovittiin pienimuotoinen lunnilenkki tuohon meidän lähellä sijaitsevalle kalliolle :) Porukkamme siis koostui kuudesta lunnikoirasta; Ticko, Nasu, Prisca, Helmi, Mûmak ja tietenkin Nemo sekä meistä kolmesta omistajasta. Alku näyttikin lupaavalta, koirat rymysivät menemään, ahmivat viimeisiä mustikoita ja taiteilivat epätasaisessa maastossa lunnikoiramaisen sulavasti. Me omistajat puolestaan keskityimme kuvaamiseen ja juttelemiseen. Ikävä kyllä ulkoilu jäi melkoisen lyhyeksi sillä sade yllätti kesken kaiken, eikä edes mikään pieni tihkusade vaan kunnon kuuro joka loppui tietenkin siinä vaiheessa kun päästiin pois metsästä.  No mutta eiköhän sitä ehditä ottaa uusiksikin, ensikerralla sitten sontikoita ja kumisaappaat mukaan :)
Lunnit mustikassa :)
Vasemmalla: Ticko ja "pikkuinen" Mûmak :} Oikealla: Helmi poseeraa.

Mietittiin myöskin Pian kanssa josko vuokrattaisiin agilitykenttä jossa treenailla omalla pienellä porukalla. Kenttä on siis hakusessa, saa vihjata jos tietää mistä moisen voisi vuokrata :)


Niin ja kävipä muuten sunnuntai-iltana hassusti. Oltiin kävelemässä kotia kohti kun näin edessä päin kaksi ulkoilijaa koiran kanssa. Katsoin aluksi että joku collien pentuhan se, mutta mitä lähemmäs tultiin sitä selkeämmäksi koiran rotu muotoutui. Samalla myös sekä minua että tämän toisen koiran omistajaa rupesi hymyilyttämään; lunnihan meillä molemmilla oli. Tämä uusi tuttavuus on nimeltään Duke, 1,5-vuotias uros. Asuvat kuulema ihan tässä lähellä. Aika hassu sattuma kyllä, lunneja kun on suomessa jotain 170 ja nyt sitten tiedän viisi jotka asuvat muutaman kilometrin säteellä meistä :) Vaihdettiin siinä sitten yhteystietoja, toivottavasti Nemo saisi Dukesta itselleen leikkikaverin ^-^



Leave a Reply.