Käytiin tänään kisailemassa Kirkkonummella ja meni sekä hyvin että huonosti. Otetaanpa ensimmäisenä käsittelyyn meidän huono suoritus:

Uskon suoritus

Eli ei mennyt nappiin. Eniten virheitä tuli kontrollin puutteesta, mutta myöskin liioiteltu haukkuminen, taluttimen kiristyminen, tehtävän uusiminen ja väärin suoritetut tehtävät verottivat pisteitä.

Tavoite: Koska Uskon keskittyminen etenkin häiriön alla on melkoisen huono palataan reippaasti taaksepäin. Opetellaan uudelleen seuraamista, ensin todella lyhyitä pätkiä ja siitä pikkuhiljaa pidempiä pätkiä häiriötekijöitä lisäten. Lopullisena tavoitteena olkoon seuraaminen kauppakeskus Sellon läpi. Lisämotivaatiota harjoitteluun tuokin nyt Porvoon kisat jotka ovat reilun kuukauden päästä.

Sitten hyvä suoritus jonka teki meidän sohvan lämmittäjä:

Nemon suoritus

Pitäisi kai opetella pikkuhiljaa uskomaan Nemoon ja sen kykyihin. Kyllähän sitä leikkimielellä ajattelin että vähänkö olisi upeaa jos Nemon kanssa nyt tehtäisiinkin hyvä suoritus, mutta en kai missään vaiheessa uskonut sitä mahdolliseksi. Noh, niin kuitenkin kävi ja teki melkein mieli itkeä kuullessani pisteemme. Sijoitus oli kaiketi 4., oltiin hetken aikaa 2. sijalla, mutta Dimmu-lunni ja joku toinen koirakko meni ja pisti vielä paremmaksi pistein 97/100. Eli kyllä näissä lunniksissa on potentiaalia vaikka mihin. ;)

Tavoite: Parannettavaakin kuitenkin on. Heti lähdössä tuli kaksi virhettä, taluttimen kiristyminen ja koira estää tai häiritsee ohjaajaa. Lisäksi virhepiste tuli kyltin koskemisesta, puutteellisesta yhteistyöstä ja vinosta asennosta eli lisää kontakti, seuraamisharjoittelua ja eteentuloa Nemonkin kanssa.
9/25/2012 01:25:59 am

Appreciate your data

Reply



Leave a Reply.