23. päivä köröteltiin autolla Savonlinnaan Joulun ja Uuden vuoden viettoon. Velipojilla oli taas kova ikävä toisiaan: Hirmuinen ärinä ja hampaiden esittely jo pelkätä näköhavainnosta. Aluksi siis piti toimia esiliinana, mutta kunhan olivat hetken kyräilleet toisiaan rauhoittuivat. Sitä vastoin toinen ikävä puoli ei ole täysin hävinnyt nimittäin reviirin merkkailu. Etenkin Nemo nostelee koipea minne sattuu, vanhan sänkyni reunakin haisee pissalta. Äiti tuossa mutisikin jo että miksei eläinlääkäriasemillakin voi olla Joulun jälkeistä alennusta: kahdet pallit yhden hinnalla! Eppuhan on kastroitu enkä muista sen kertaakaan merkkailleen sisällä tai lipittelevän tyttöjen pissoja pihalla. Kastrointikaan ei ole tietenkään satavarma apu, mutta yleensä se ainakin jonkin verran rauhoittaa etenkin älytöntä merkkailua.

Nemo on päättänyt myös kasvattaa massaansa. Kuinkakohan monta kertaa olen yllättänyt sen pöydältä kissan kuppia tyhjentämästä. Toisaalta massaa tuo saisikin hieman saada, kunhan ei tule läskin muodossa. Lähinnä se on tuo pöydälle kipuaminen mistä en pidä, mutta nauttikoot paheestaan vielä hetken, vanhempiani se ei kuitenkaan haittaa ja kotona taas pöydälle ei pysty kiipeämään tuolien vuoksi.

Treenitkin ovat vaihtuneet penkkiurheiluksi. Sain vanhan videonauhurini toimimaan joten pääsin fiilistelemään Agility MM 2000 -videon parissa. Uskokin seuraili ajoittain, välillä se tuijotti tiiviisti ruutua vuorossa olevan koiran valmistautuessa lähtöön ja kun koira sinkosi radalle Uskokin pomppasi pystyyn, välillä melkein ruutua päin kai olettaen että jos hyppää TV-ruutuun pääsee itsekin radalle. Ajatella että vuoden 2000-kisoista on jo 10-vuotta aikaa. Muistan edelleen kun tuo video kolahti potilaatikkoon, olin silloin 15-vuotias ja sopivasti sairaana päätäkseni näkemään videon samantien. Eihän tuohon aikaan ollut vielä mitään youtubeja joten oli ihan mahtavaa saada video agilitysta ja vieläpä MM-kisoista.





Leave a Reply.