Nemon meno agilityssa on ollut viimeaikoina harvinaisen laiskaa ja Usko taas puhkuu energiaa. Päätin sitten pistää läjit vaihtoon eli Nemo lähtee rally-tokoon keskiviikkoisin ja Usko opettelee sunnuntaisin agilityn alkeita.

Tiedä sitten ammunko itseäni jalkaan opettaessani Uskoa itse, mutta koen etten ole enää niin aloittelija ettenkö osaisi noita esteiden suoritustapoja ja lyhyitä radanpätkiä opettaa. Sunnuntaina tehtiinkin läpimurto puomilla. \o/ Aina ennen on pitänyt viljellä nameja pitkin puomia noin kymmenen sentin välein ja silti eteneminen on tapatunut hitaasti askel askeleelta. Sunnuntainakin varauduin taas samaan etenemiseen, mutta sehän kipitti melko reipasta vauhtia puomin läpi. Uusintakierroksella jo juostiin sen verran kovaa etten meinannut pysyä mukana ja heti perään herra päätti juosta puomin uudelleen ennenkuin ehdin sanoa mitään. Puomin innoittamana päätettiin kokeilla A:n valloitusta eikä ollut ongelmaa, vauhdilla mentiin. Pitänee turvautua jatkossa siivekkeisiin ettei kontaktipinnat mene vahingossakaan ohi.

Laitoin tänään myös kyselyä tammikuussa alkavasta agilitykurssista. Kurssi kestäisi tammikuusta huhtikuuhun, yhteensä 14h eli 3,5kk. Sitten olisi oman harjoittelun lisäksi ohjatut treenit tukemassa meidän alkutaivalta. Toivoisin vaan että päästäisiin jossain vaiheessa johonkin agilityseuraankin jotta päästäisiin kunnolla aloittamaan pitkän tähtäimen harjoittelu ja kisaaminen.
8/16/2012 02:23:47 am

Fine info bro

Reply



Leave a Reply.